Oletko pohtinut skootterin, mopon tai jonkun muun pienen kaksipyöräisen moottoriajoneuvon hankkimista? Se onkin mainio ajatus, sillä skootteri on näppärä kulkuväline, jonka avulla pääsee helposti ja nopeasti liikkumaan hieman lyhyempiä etäisyyksiä esimerkiksi taajama-alueella.
Jos on vasta aloittelemalla skootterilla ajamista, on olemassa muutamia vinkkejä, joita noudattamalla ajaminen on turvallisempaa ja mukavampaa. Seuraavaksi nostetaan esille muutamia sellaisia vinkkejä, joiden avulla aloitteleva skootterinkuljettaja voi paremmin valmistautua liikenteessä liikkumiseen uudella ajopelillään.
- Suojaa itsesi asianmukaisin varustein. Skootteria tai mitä tahansa kaksipyöräistä moottoriajoneuvoa ajavan kannattaa käyttää kypärää sekä oikeanlaisia jalkineita. Moni laittaa silmilleen jonkinlaiset lasit suojaksi ja tärkeää on myös pukeutua sellaisiin vaatteisiin, jotka näkyvät selkeästi muille autoilijoille. Mikäli kohdalle osuu sadepäivä, on skootterilla ajaminen paljon mukavampaa sadekelille soveltuvissa vaatteissa.
- Selvitä skootterin ja mopon ajamiseen liittyvät lailliset vaatimukset. On äärimmäisen tärkeää olla perillä liikennesäännöistä, ennen kuin skootterilla lähtee ajamaaan. Mopokortti täytyy suorittaa, jollei itsellä satu olemaan jo ajokorttia.
- Tutustu skootteriisi tai muuhun kaksipyöräiseen moottoriajoneuvoosi ja ota perustaidot haltuun. Kun olet hankkinut itsellesi skootterin, on seuraavaksi tutustuttava sen eri osiin ja siihen, kuinka sitä voi hallita. Varaa riittävästi aikaa opettelemaan esimerkiksi jarruttamista, kiihdyttämistä, tiukkoja käännöksiä ja muita sellaisia taitoja, joita liikenteessä tarvitaan joka päivä.
- Harjoittele perustaitoja oikeissa tilanteissa liikenteessä. Kuinka skootterisi käyttäytyy hiukan vilkkaammilla kaduilla, moottoriteillä, yöllä ja ruuhkassa? Vähä vähältä alat saamaan itsevarmuutta ja kasvattamaan taitojasi skootterin selässä.
- Selvitä, kuinka erikoistilanteissa toimitaan. Opettele hätätapaustoimenpiteet ja se, kuinka skootterillasi jarrutetaan äkkijarrutus. Muita hyödyllisiä taitoja ovat käännöksen aikana jarruttaminen, epätasaisilla pinnoilla ajaminen sekä hankalissa sääolosuhteissa ajoneuvon hallitseminen.
- Kokeile ajamista muiden skootterilla ajavien kavereiden kanssa. Kokeile toisen ihmisen kyytiin ottamista vastuullisuutta unohtamatta. Yksi hauskimmista asioista skootterilla ajamisessa on muiden samanhenkisten ihmisten kanssa kokoontuminen. Ryhmässä ajaminen voi olla todella hauskaa puuhaa, mutta sekin vaatii harjoittelua ollakseen turvallista!