Mistä johtuu, että tietyt ajoneuvot saavat toisia enemmän huomiota kuluttajilta automarkkinoilla?
Selittyykö suosio autojen turvallisuudella, tilavuudella, mukavuudella tai hinta-laatusuhteella, vai onko kyse sittenkin auton ulkoisista avuista kuten muotoilusta ja tyylistä? Suosituimpien autojen ja automallien lista vaihtelee paljon vuodesta toiseen ja esimerkiksi vielä parikymmentä vuotta sitten lista näytti aivan toisenlaiselta. Myös maantieteellisiä eroja löytyy, sillä tietyissä maissa tietyt automallit ovat erityisen vahvoissa asemissa. Seuraavaksi esitellään kuitenkin tilastojen valossa vahvimpia automalleja, joita on ostettu kaikkein eniten viime vuonna eri puolilla maailmaa.
- Toyota Corolla. Japanilaiset autonvalmistajat ovat kärsineet jossain määrin erilaisista luonnonkatastrofeista ja talousongelmista vuosien saatossa, mutta tästä huolimatta Toyota Corolla on yhä maailman myydyin automalli, jonka on itselleen hankkinut 1.02 miljoonaa henkilöä ympäri maailmaa.
- Hyundai Elantra. Corollan lähelle on yllättäen hivuttautunut automalli Hyundai Elantra, joka tunnetaan kotimaassaan Koreassa myös Avanten nimellä. Hyundai Elantralla on jo huikeat 1.01 miljoonaa myytyä autoa.
- Wuling Sunshine. Meillä Suomessa ei tästä autosta ole tietoakaan, mutta General Motorsin kanssa yhteistyönä laadittu Wuling Sunshine on Kiinan suosituin auto, joka soveltuu niin ihmisten kuin tavaroidenkin kuljettamiseen muotonsa ansiosta. Wuling Sunshinea on myyty joka vuosi noin miljoona kappaletta sitten merkin perustamisen.
- Ford Focus. Tämä on monelle suomalaisellekin rakas auto, jota myytiin viime vuonna hiukan alle miljoona kappaletta. Ford Focus on sopivan tyylikäs ja silti samalla todella käytännöllinen auto, jossa hinta kohtaa laadun.
- Kia Rio. Tämä automalli on suunniteltu hiljattain uusiksi vastaamaan paremmin Yhdysvaltain ja kehittyvien maiden kysyntään. Kia Rioa myydään vuosittain hiukan yli 800 000 kappaletta.
- Ford Fiesta. Tämä on toinen esimerkki suomalaisille tutusta ja pidetystä autosta. Ford Fiesta on sopiva pehmeä ja sporttinen kokonaisuus, jota pidetään laadukkaana ja toimivana vaihtoehtona.
- Volkswagen Jetta. Volkswagen on asettanut tavoitteekseen nousta suurimmaksi autonvalmistajaksi vuoteen 2018 mennessä, eikä tavoite oikeastaan ole mitenkään tavattoman mahdoton. Volkswagen Jetta on yksi Volkswagenin suosituimmista malleista, jota myydään noin 750 000 kappaletta vuositasolla. Jettaa pidetään todella korkealuokkaisena perusautona, joka sopii monenlaiseen tarkoitukseen.
- Toyota Camry on Yhdysvalloissa kaikkein suosituin ja ostetuin automalli, mutta kyllä se maailmallakin pärjää varsin mukavasti.
- General Motorsin Chevrolet Cruze ei ole Suomessa kovinkaan tuttu, mutta monessa muussa maassa se on. Muutamien viime vuosien aikana Chevrolet Cruzen myyntiluvut ovat jopa kaksinkertaistuneet kysynnän noustessa.
- Volkswagen Golf on yksi kaikkien aikojen klassisimmista autoista, joka on pysytellyt todella suosittuna autoiljoiden keskuudessa vuodesta toiseen.
Arvaisitko kuitenkaan, mikä on Suomessa suosituin automalli tällä hetkellä? Yllättäen ykköseksi nousee Skoda Octavia, jota myytiin Suomessa uutena peräti 5530 kappaletta vuoden 2016 aikana. Toiselle sijalle kohoaa viime vuoden tilastoissa Nissan Qashqai, jonka myntilukemat olivat viime vuonna 4663 autoa – noin tuhat vähemmän kuin Skoda Octavialla. Myös Virossa Skoda Octavia käy voittokulkuaan, sillä sielläkin se nousi ykkösautoksi ennen kakkoseksi tullutta Toyota Avensista. Ruotsissa Skodaa ei kuitenkaan nähdä kärkisijoilla, sillä sinne nousi viime vuonna Volkswagen Golf. Jaetulle toiselle sijalle pääsivät kenties yllättämättä Volvon kolme suosituinta mallia, joita ovat S80, V70 sekä XC70.